#125 Kunnianhimo ei ole kirosana

Oletko valmis?

Tässä jaksossa mietitään kunnianhimoa ja sitä, miksi pidättelemme itseämme - ja kunnianhimoamme - vakan alla. Loppuvuodesta on hyvä tarkastella tulevaa mutta myös miettiä sitä, missä olemme tällä hetkellä ja teemmekö työtä, jota oikeasti haluamme tehdä. Toivon, että jakson lopuksi uskallat ottaa riskin. Jokainen meistä saa haluta olla paras, mutta paras voi olla vain silloin, kun uskaltaa tehdä jotain toisin. Astua yhä isompaan valokeilaan. Sen tietää myös se, joka on jo saavuttanut paljon.

Elämyksiä ja oksennusta

Koetko olevasi kunnianhimoinen? Jos koet, mitä se sinulle merkitsee? Millaisena käytöksenä ja toimintamalleina se tulee esiin? Jos taas et koe olevasi kunnianhimoinen, miksi niin on? Onko kunnianhimo sinusta jotenkin väärin tai ajatteletko, ettei kunnianhimoa vain yksinkertaisesti ole ohjelmoitu sinuun?

Olen aina pitänyt itseäni kunnianhimoisena. Se on ollut luonteva asia elämässäni enkä ole koskaan ajatellut, että se olisi ihmiselle pahasta. Vasta joskus teininä kuulin ensimmäisen kerran ajatuksen siitä, että olisi väärin haluta suoriutua asioista x ja y ihan erityisen hyvin. Minulle oli jotenkin lapsesta asti selvää, ettei se, että haluaa olla jossain paras, ole keneltäkään toiselta pois.

Oletko valmis?

Uskon, että yrittäjänä kunnianhimostani on ollut vain hyötyä. Minulle kunnianhimo merkitseekin eteenpäin menemistä. Se tarve minulla on ollut aina. Väitän, että juuri kunnianhimo on vienyt minua paikkoihin, kuljettanut elämyksestä toiseen, rohkaissut tarttumaan erilaisiin tilaisuuksiin silloinkin, kun on ensin jännittänyt. Jopa pelottanutkin. En usko, että ilman kunnianhimoa olisin tehnyt podcastia kolme ja puoli vuotta, 125 jaksoa. En itse asiassa ole tehnyt mitään elämässäni näin pitkäjänteisesti. Kysyin puolisoltani vähän aikaa sitten, miten kauan hän ajatteli minun tekevän Luovia-podcastia? “No, jos sä nyt 10 jaksoa teet, niin hieno juttu”, hän kertoi miettineensä. Ja pakkohan se on tunnustaa, ylitin kyllä itsenikin.

Ilman kunnianhimoa en olisi myöskään viitannut kintaalla epäilijöille, jotka nauroivat haaveelleni olla koirakuvaaja. Ilman kunnianhimoa en olisi uskaltanut ruveta kutsumaan luovan alan yrittäjyyttä taidealan yrittäjyydeksi tai olisi ryhtynyt puhumaan suoraan sielustani tuhansille korvapareille joka kuukausi. Kunnianhimoa on minulle myös se, että näen, mihin suuntaan olen menossa ja mitä lopulta jätän taakseni. Podcastaaminen ei ole eläkevirkani, sparraaminen ei ole eläkevirkani, valokuvauksen asiakastyöt eivät ole eläkevirkani. Ajattelen, että on ihan hyvä tietää kaikki tämä jo nyt, niin on helpompi päästää irti, kun irtipäästämisen hetki koittaa. Kunnianhimo on minulle eteenpäin vievä voima.

Viimeisen vuoden ajan olen pohtinut kunnianhimoa erityisen ahkerasti. Aihe on ollut esillä sekä omassa työssäni että mentoroitavien töissä. Olen lukenut kunnianhimosta, mutta ennen kaikkea pohtinut sitä, miksi niin usein tuntuu siltä, että kunnianhimo on jotain sellaista, jota katsotaan vähän kieroon? Eikö tuossa sanassa olekin vähän kurja klangi? Se kuulostaa siltä, että himoaisimme kunniaa, jotain tarpeetonta suitsutusta ja ylistyslauluja. Vaikka eihän siitä ole kyse.

Koska aina on hyvä tarkastella asioita jonkun muunkin kuin mutun kautta, kaivoin esille kunnianhimon, tai oikeastaan sanan “ambition”, määritelmän Cambridgen sanakirjasta. Sanalla tarkoitetaan vahvaa halua saavuttaa jotain, “strong wish to achieve something”. Sanan synonyymeiksi määritellään mm. “intention”, “dream”, “hope” sekä vanha tuttu “goal”, tavoite. Tähän aikaan vuodesta olenkin usein puhunut tavoitteista - emme taida olla niistä nytkään kovin kaukana. 

Missään ei siis sanota, että kunnianhimo tarkoittaisi sitä, että menet putkinäköisesti eteenpäin omassa parhauden tavoittelussasi ja tallot muut matkallasi, olet vähän töykeä ja ilkeä ja pyörit vain oman napasi ympärillä. Aivan varmasti kunnianhimoinen ihminen pitää katseensa tavoitteessaan ja palkinnossaan, muttemme voi johtaa siitä huonoa käytöstä, kiusaamista tai muiden vähättelyä. Jos joskus olemmekin kohdanneet ihmisen, joka on näin toiminut, se ei tarkoita sitä, että kunnianhimossa kunnostautuessamme toimisimme itse samalla tavalla.

Minulle kunnianhimo tarkoittaa jotain sisäsyntyistä, mutta tekemiseen, olemiseen ja kasvuun ohjautuvaa ominaisuutta ja energiaa. Jollain hassulla tavalla kunnianhimo on myös tunne. Muistan hyvin niitä hetkiä urallani, jolloin oloni on ollut kunnianhimoinen. Ja jos oikein pinnistän ja muistelen, ne ovat olleet hetkiä, jolloin olen tuntenut oloni myös vahvaksi ja itseluottamukseni on ollut huipussaan. Ainahan se ei todellakaan ole.

Vaikka haluankin tässä jaksossa keskittyä ennen kaikkea kunnianhimoon eteenpäin vievänä voimana, haluan olla myös rehellinen. Olen joutunut myös vaikeuksiin kunnianhimoni kanssa. Kuka idiootti keksi sen, että podcastia pitää tehdä kerran viikossa? Se on ollut myös rankkaa. Entä kenen idea oli ylipäätään jäädä yrittäjäksi ikään kuin hetken mielijohteesta, pikkaisen siipiä kokeiltuaan? Syytän kunnianhimoani, vaikken taida itsekään välttyä syyttävältä sormelta. Kunnianhimoni ja minä, me olemme saaneet talouteni kuralle. Olemme tehneet hätäisiä päätöksiä ja nielleet oksennusta mieli murtuneena. Kunnianhimoni ja minä olemme kärsineet ahdistuksesta ja vetäneet sellaisilla kierroksilla, ettei sitä uskoisi erkkikään.

Vaihtaisin siis monta yksittäistä hetkeä ja päivää pois vaikka heti, mutta kunnianhimoani en silti hyllyttäisi lopullisesti. Kyllä tässä vielä plussalle jää.

Kunnianhimo ja suomalaiset

Kysyin sinulta aluksi, mitä ajattelet kunnianhimosta? Jatketaan ajatusleikkiä. Miten kunnianhimo näyttäytyy työssäsi? Millaisissa hetkissä se on ollut läsnä? Miltä kunnianhimo tuntuu sinun luissasi ja ytimissäsi? Jos taas mietit, että tämä kunnianhimo on kyllä hyvin vieras käsite, osaatko sanoa, miksi niin on? Ja oletko kiinnittänyt asiaan huomiota jo aiemmin? Jos olet tosi kunnianhimoinen, onko siitä ollut haittaa sinulle? Tai jos et ole, haluaisitko olla kunnianhimoisempi? 

Älä vaivu murheen alhoon, jos koet, ettet oikeastaan saa kiinni kunnianhimon ideasta tai ajattelet, ettet ole sitten tippaakaan kunnianhimoinen. Aalto-yliopiston apulaisprofessori Olli-Pekka Kauppilan mukaan meillä suomalaisilla ei oikeastaan ole kunnianhimoa. Hän on tutkinut kunnianhimoa osana työelämää ja tehnyt huomioita tämän piirteen esiintymisestä meissä suomalaisissa. Kauppilan mukaan meiltä puuttuu parhaaksi pyrkimisen kulttuuri. Meiltä puuttuu tuo Aasian maista ja Yhdysvalloista hyvin tuttu asia, joka tarkoittaa sitä, että pyrkisimme olemaan parhaita. Suomalaisessa työelämässä ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä erottautua tai kilpailla. Täällä tehdään yhteistyötä ja suorituksissa ei nyt ainakaan yritetä ylittää itseämme.

Nämä ajatukset ovat minullekin tosi tuttuja. Olen aina ollut yhteisönrakentaja, kokenut voimakasta tarvetta kuulua johonkin. Vaikka olen ollut aina yrittäjähenkinen, ajattelen kaupallisuuden astuneen elämääni vasta siinä vaiheessa, kun perustin yritykseni. Ja silloinkin - silloinkin! - vielä harrastin liiketoimintaa, vaikken sitä ilman toisten apua huomannutkaan. Olin ihan surkea yrittäjä, ja ei, en mollaa itseäni tässä nyt yhtään liikaa.

Minua on siis aina kiinnostanut enemmän se, että jokainen olisi tyytyväinen omalla paikallaan kuin yritykseni elinvoimaisuus. Etten nyt ainakaan sohisi ketään mihinkään suuntaan. Minulle muiden hyvinvointi on myös usein ollut tärkeämpää kuin omani, niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin työkontekstissakin. En ole ollut rehellinen omista tarpeistani vaan olen laittanut toisten hyvinvoinnin omani edelle. En osaa pitää näitä asioita vieläkään huonoina, mutta ehkäpä nykyään - rajun aivojumpan myötä - olen kuitenkin muuttanut toimintatapojani ja tiedän oman hyvinvoinnin merkityksen niin yksilölle kuin yrittäjällekin.

Tämä seuraavakin Kauppilan ajatus on itselleni tuttu. Hänen mukaansa suomalaiset ovat ahkeria ja luotettavia, mutta työelämässä emme tavoittele loistavuutta. Menestyksen tavoitteleminen nähdään jopa aggressiivisena.

Voisiko olla niin, että etenkin me omalla persoonallamme työtä tekevät kurkotamme turhan herkästi ulospäin juuri niinä hetkinä, kun pitäisi pysähtyä ja katsoa sisäänpäin? Että juuri silloin, kun kunnianhimo kutittelee siellä jossain sielun syövereissä me päätämmekin antautua sen saman vanhan ajatuksen vietäväksi: Mitäköhän muut tästä ajattelevat? Tai, en kai minä voi tällä tavalla tehdä, kun muutkin tällä alalla tekevät toisin?

Milloin viimeksi suunnittelit yritystoimintasi tulevaisuutta omat halusi ja toiveesi etunenässä? Milloin viimeksi päätit sulkea kaikki muut ulos ja tehdä asiat itsesi näköisesti? Milloin viimeksi päätit lähteä vasemmalle, kun kaikki muut menivät oikealle? Käänny siis rohkeasti sisäänpäin, kun suunnittelet tulevaa. Menestys, tunnettuus, maine ja hyvä taloudellinen tilanne eivät löydy koskaan sieltä, missä jokainen palvelu näyttää toistensa kopiolta. Katso siis ensi vuotta silmästä silmään, ja mieti, voisitko päästä vähän pidemmälle kuin ensin ajattelit pääseväsi?

Ja sitten toisaalta, uskon, että niin minä kuin sinäkin, kaikki me luovuudella itsemme elättävät, olemme alkujamme todella kunnianhimoista porukkaa. Kukapa meistä taidealan yrittäjistä haluaisi tehdä vähän sinne päin? Tarpeeksi hyvä, riittävän hyvä, on pakko pitää mielessä oman jaksamisen ja eteenpäin menemisen vuoksi, mutta emmehän me kehittele uusia ideoita, tuotteita, teoksia ja luomuksia sillä ajatuksella, että ne olisivat vain riittävän hyviä. Kun sinä ryhdyt maalaamaan, ompelemaan, tanssimaan, valokuvaamaan tai kirjoittamaan, ajatteletko tekeväsi riittävän hyvää jälkeä vai loistavaa jälkeä?

Itse asiassa muistan joitakin kertoja, kun olen lähtenyt keikalle mieli maassa ja psyykannut itseäni sanoen: Sinun 70 % on asiakkaan 100 %. Osaat työsi tänäänkin, vaikka olo on kelju. Ja kun muistelen noita hetkiä tiedän varmaksi sen, etten valokuvaa ottaakseni riittävän hyviä kuvia vaan loistavia. Kirjoitan kyllä päivittäin riittävän hyviä sähköposteja ja somepostauksia, mutta vain aniharvoin joudun tinkimään omista laatuvaatimuksistani sen ydintyöni suhteen. Jos joudun niin tekemään, olen todennäköisesti sairas tai henkisesti huonossa jamassa. Niinä hetkinä turvana on tietenkin se ammattilaisuus.

Kriteerinä kunnianhimo

Luovia-podcastin vieraat valikoituvat monella eri tavalla. Yhä useammat ottavat itse yhteyttä minuun ja pitchaavat itsensä vieraiksi. Kun itse etsin vieraita, etsin ihmisiä, jotka haluavat jakaa oman tarinansa, saattaa sen yhteiseksi hyväksi. Minua ei kiinnosta ihmiset, jotka ovat mahdollisimman tunnettuja tai joiden kautta podcast saa näkyvyyttä. En koskaan pyydä tai oleta vieraan jakavan jaksoaan eteenpäin. Tärkeintä on se, mitä uskon hänen onnistuvan tarjoamaan kuuntelijoilleni. Totta kai kerron avoimesti myös siitä, monenko korvaparin voi olettaa kuuntelevan juuri hänen asiaansa. Tilanne on usein win-win.

Voi siis olla sattumaa, että vieraani vaikuttavat hyvin kunnianhimoisilta. Tai sitten sillä, että kantaa oman tarinansa kunnialla ja rinta rottingilla, on jokin yhteys kunnianhimoon. En tiedä, eikä sillä ole väliä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että jaksosta toiseen vieraat rohkaisevat kuuntelijoita olemaan parhaita, tähtäämään vielä vähän korkeammalle, tavoittelemaan hieman enemmän.

Näin vuoden lopuksi juuri tätä toivon meille kaikille. Että onnistuisimme rohkaisemaan itseämme ja toinen toisiamme siihen, että on itselle hyväksi haluta olla paras. Olli-Pekka Kauppilan mielestä kunnianhimo on halua saada aikaan erinomaisia tuloksia ja tarvetta suoriutua erittäin hyvin, menestyä. Tätä toivon jokaiselle, sillä tiedän, että sinun menestyksesi koituu lopulta myös minun ja kaikkien muiden kollegoidemme menestykseksi. Nostetaan toinen toisiamme keskittymällä omiin vahvuuksiimme. Ei mennä toistemme taakse piiloon ja tyydytä kulkemaan varjoissa.

Itse asiassa, mietitään hetki menestystä. Mieti yritystä, joka on menestynyt kaikilla mahdollisilla mittapuilla. Mikä tulee ensimmäisenä mieleesi? Minulle nousee ensimmäisenä mieleen Apple. On ihan sama, mitä mieltä on Steve Jobsista, mutta intohimon ja kunnianhimon puutteesta häntä ei voi syyttää. Huonosta johtajuudesta ja kyseenalaisesta vanhemmuudesta ehkä, äkkipikaisuudestakin varmasti, mutta intohimon puutteesta ei. Toista yhtä kovaa visionääriä on vaikea löytää. Mutta onhan niitä muitakin.

Muistan kuinka ensimmäisenä yrittäjävuotenani luin Zappoksen toimitusjohtajan, nyt jo myös edesmenneen Tony Hsiehin, teoksen Delivering Happiness. Opin tuosta kirjasta tosi paljon asiakaskokemuksesta, mutta vielä enemmän asenteesta. Nimittäin asenteesta tehdä parhaansa, ylittää asiakkaan odotukset - ja ehkä myös omansa - ja olla paras.

Ainakin minulle kunnianhimo on myös sitä, että haluan työskennellä yritykseni parhaaksi. Kun teimme brändiuudistustani keväällä, tiesin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä mahdollisimman monta asiaa toisin kuin ennen. Tiedän, mikä merkitys erottautumisella on, vaikka toisaalta haluaisin vain kulkea siellä varjoissa ja sulautua joukkoon. Erottautujan elämä ei ole helppoa, sillä erottautumisella teen itseni näkyväksi ja altistan itseni ja työni myös kritiikille.

Kun työskentelen yritykseni parhaaksi, mietin myös sellaisia asioita kuten tuotteistaminen. Millaisesta tuotteesta asiakkaani on valmis maksamaan? Eva Spoof totesi viime jaksossa 124 niin hyvin, että mikäli asiakas ei ole valmis maksamaan 50 euroa kahvikupista, on palattava takaisin studiolle ja suunniteltava kahvikuppi, josta hän on valmis maksamaan 50 euroa. Juuri tämä on sitä kunnianhimoa, jota ihailen ja peräänkuulutan. Ei siis niin, että todetaan hinnan olevan liian korkea ja alennetaan sitä vaan niin, että pysytään omalla polulla työskentelemällä oman yrityksen parhaaksi.

Jokainen meistä on oman yrityksensä visionääri, vaikka toisinaan tarvitsemmekin pientä potkua takapuolelle. Uskon siis ihan aidosti, että myös sinä, joka koet seisseesi tämän vuoden varjoissa, olet visionääri. Uskon, että jokainen taiteilija on visionääri. Liian usein on kuitenkin helppoa tehdä samanlaiset nettisivut kuin muilla. Liian usein on helppoa valita samantyyppiset fontit kuin muilla ja editoida kuvansa samalla tavalla. Menestynyt yrittäjä, todellinen visionääri, näkee kuitenkin sen, mitä muut eivät tee ja iskee kiinni. Ei hän iske kiinni muiden kustannuksella vaan ihan omallaan. Hän ottaa omat riskinsä ja tekee omat ratkaisunsa, mutta hän saa yrittää olla paras. Hän saa tulla huomatuksi. Se, joka tulee huomatuksi, saa nauttia saamastaan huomiosta. Se, joka onnistuu nauttimaan saamastaan huomiosta todennäköisesti osaa loistaa sitä myös muille. Juuri tämä on sitä toistemme nostamista.

Halu puhaltaa työhönsä henki

Haluan vielä esitellä sinulle yhden ihmisen, nimittäin vuosikymmenten ajan taidealan ihmisiä mentoroineen Hiro Bogan. Bogan ajatuksia lukiessa kunnianhimo kutistuu kapitalistiseksi höpötykseksi ja tilalle astuu halu, “desire”. Tästä jaksosta haluan jättää sinulle erityisesti tämän Bogan ajatuksen. Toivon, että löydät siitä rohkaisua, kun suunnittelet vuotta 2021. 

Bogan mielestä jokainen luomus syntyy halusta antaa sille elämä, muokata ja muovata sitä. Tämä ajatus halusta sopii meille taidealan yrittäjille kuin nenä päähän. Tämä ajatus tarjoaa vapautuksen tuskailusta, onko hyväksyttävää haluta olla paras, siis totta kai myös parempi kuin muut? On, kunhan työtäni ja päätöksentekoani ohjaa oma luomisvimmani, halu puhaltaa henki johonkin sellaiseen, joka on lähtöisin minusta.

Me olemme siis aika hyvässä jamassa. Meidän työllämme on tarkoitus, jota saamme seurata ja jonka voimme antaa ohjata meitä. Boga muistuttaa nimittäin hyvin myös siitä, että puhtaasti kunnianhimosta, vai pitäisikö sanoa kunniaa himoiten, tehty työ jättää meidät tyhjäksi. Minunkin työssäni on tällaisia asioita. On asioita, jotka tuntuvat järkeviltä, mutten saa niitä vietyä loppuun asti. En löydä sitä sisäistä motivaatiota, jonka avulla menisin vaikka läpi harmaan kiven ja saattaisin tehtävän loppuun. On siis asioita, jotka tuntuvat järkeviltä ja potentiaalisilta, mutta minua ei kiinnosta puhaltaa niitä elämään.

Meitä siis ajaa luomisen tarve ja tuska. Kun inspiraatio iskee, meidän on pakko jatkaa työtämme myöhään yöhön tai aamun pikkutunneilla herätä sormet syyhyten sitä jatkamaan. Me emme halua tehdä sinne päin vaan jotain sellaista, joka jää elämään. Johon voimme puhaltaa hengen.

Steve Jobsia ei ajanut vain raha enkä usko että sinua tai minuakaan ajaa. Me tarvitsemme sen sisäisen motivaation sitoutuaksemme työhömme tänään, huomenna ja 10 vuoden päästä. Vaikka omassa yrityksessäni niin moni asia on muuttunut, olen kuitenkin pohjimmiltani se sama parikymppinen nainen, joka innostui epätarkasta taustasta ja taianomaisesta valosta ja koirista. Etenkin koirista. Me olemme etuoikeutettuja, sillä saamme tehdä työtä, joka syntyy halusta. Uskon, että työ, joka syntyy halusta, ajaa eteenpäin. Jos arastelet kunnianhimoa, koet sen kirosanaksi, muista tämä: sinusta syntynyt työ ei ole keneltäkään toiselta pois, sillä kukaan muu ei voi sitä tehdä.

Ota ennen ensi vuotta aikaa itsellesi. Kysy itseltäsi, missä haluan olla paras? Sinun ei tarvitse kysyä, missä haluan olla parempi kuin muut vaan missä haluan olla paras? Millaista työtä teen, miten sen teen, ollakseni ylpeä omasta kädenjäljestäni? Millainen työ on se, jonka haluat jättää jälkeesi; jonka edessä haluat seistä niin ylpeänä ettet ole vielä koskaan niin ylpeä ollutkaan?

Jaksossa 52 puhuin käyttämästämme kielestä ja kuinka kasvatamme sen avulla itseluottamustamme ja itsearvostustamme. Sanon jaksossa mm. näin:

“Jos sinusta on koskaan tuntunut siltä, ettet saa tarpeeksi kunnioitusta luovan alan ammattilaisena, sinun on pysähdyttävä ja kysyttävä: arvostanko itseäni tarpeeksi? Puhunko kunnioittavasti omasta työstäni ja teenkö työtäni siten, että näytän koko maailmalle arvostavani omaa osaamistani?”

Kaikki lähtee sinusta. Uskon, että kunnianhimo, halu tehdä jotain erityisen hyvin, elää sinussa. Kunnianhimo ei ole kirosana vaan jotain sellaista, joka myös kannattelee sinua. Vie eteenpäin. Terve kunnianhimo voi olla parasta, mitä bisneksellesi on tapahtunut. Kun suhtaudut siihen entistä tiedostavammin, voit valjastaa sen käyttöösi ja olla paras.

Kunnianhimo ei ole kirosana vaan maailman kaunein sana. Se on jotain sellaista, jonka äärelle toivon sinun pysähtyvän ja jotain sellaista, jota toivon sinulle. Se, että sinä loistat, auttaa myös minua loistamaan. Se, että sinä astut varjosta valoihin, tekee sinulle hyvää. Se, että saat arvostusta ja menestystä, rakentaa ja muuttaa yritystäsi siihen suuntaan, johon kunnianhimosi sinua ohjaa.

Kiitos ystäväiseni kuluneesta vuodesta. Se on ollut meille jokaiselle erilainen, mutta tänä vuonna olemme myös kokeneet kollektiivisesti paljon yhdessä. Jokainen meistä on ansainnut hengähdystauon, jonka aikana saa myös ihan luvan kanssa olla ajattelematta työtä. Itse aion rauhoittua joulun viettoon ja palata töihin vasta tammikuussa. Podcast palaa linjoille tammi-helmikuun vaihteessa. Ennen joulua lähetän Luovia-verkostolle teidän oman jaksonne, jossa vieraana on valokuvaaja Sanna Nuutinen. Hänen yritystarinansa on loistava kertomus juurikin erottautumisesta. Uskallan myös sanoa, että Sannasta kuullaan vielä - sen verran kunnianhimoa tuohon tarinaan sisältyy. Jos et ole vielä mukana Luovia-verkostossa, ja haluat lisää kuunneltavaa, käy liittymässä mukaan osoitteessa luoviapodcast.com/luovia-verkosto.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin maadoittaa itsensä, nollata, buutata, resetoida, ladata uusin käyttis, voidakseen tulla entistä vahvempana takaisin. Toivon siis sinulle kaikkea hyvää, mutta myös suurinta mahdollista menestystä tulevalle vuodelle. Olet kirkas tähti, tuiki sen mukaisesti. Olet kirkas tähti, heijasta myös muiden tuiketta.

Jakson runko

00:31 Johdanto jaksoon
01:14 Kunnianhimo, sen merkitys ja ilmeneminen
04:21 Miksi kunnianhimoa katsotaan kieroon?
06:27 Kunnianhimo, eteenpäin vievä voima kasvun ja kehityksen tiellä
08:49 Suomalaisilla ei oikeastaan ole kunnianhimoa
12:05 Suunnittele yrityksesi seuraava vuosi omien toiveidesi suuntaisesti
14:55 Ole rohkeasti kunnianhimoinen ja tavoittele menestystä
17:10 Kunnianhimosta menestykseen: työskentele yrityksen parhaaksi
21:18 “Jokainen luomus syntyy halusta antaa sille elämä”
24:05 Suunnitelmat vuodelle 2021: Missä haluat olla paras? Miten?
26:15 Kiitos!

Jaksossa mainittiin

Jakso #052 (Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta eli kuinka olla sahaamatta kollegan oksaa?)
Olli-Pekka Kauppila
Tony Hsieh: Delivering Happiness
Jakso #124 (Keramiikkataiteilija Eva Spoof ei dreijaa krääsää)
Hiro Boga